Olemme saaneet paljon tiedusteluja liittyen Calacucon ikärajoihin. Vaikka ikä onkin pelkkiä numeroita paperilla ja asenne ratkaisee, niin olemme päätyneet seuraavaan ratkaisuun:

Tiistaista torstaihin toivotamme tervetulleiksi kaikki täysi-ikäiset Miniristeilyillemme klo 20-03. Perjantaisin klo 22:00 alkaen meille on k20 ja lauantaisin k22. Lauantaisin joustamme kuitenkin parilla vuodella niiden vieraidemme kohdalla, jotka haluavat jatkaa perjantaina Calacucossa hyvin alkaneita bileitä myös lauantaina! Kausikortin ikäraja on k20 ja sillä pääsee myös lauantaisin sisään. Kausikorttia kannattaa tiedustella paikan isännältä hyvien perustelujen kera!

Luonnollisesti joustamme ikärajoistamme sellaisten henkilöiden kohdalla, jotka ovat osana suurempaa seuruetta. Kuitenkaan tuosta 18-vuoden lain määräämästä ikärajasta voimme joustaa ainoastaan yksityistilaisuuksien kohdalla ennen ravintolan varsinaisia aukioloaikoja. Näistä joustoista kannattaa kuitenkin sopia etukäteen, jotta ovella ei sitten ole turhaa hässäkkää, vaikka laittamalla viestiä tänne FB:n inboksiin.

Matkakohteet ovat myös suunniteltu niin, että perjantaisin reissumme suuntautuvat enemmän nuorempia aikuisia kiinnostaviin kohteisiin. Lauantaisin suuntaamme kohteisiin, joissa myös varttuneemmat tuntevat olevansa lomalla!

Jos pidätte ratkaisuamme oikeana, niin painakaa rakastakaa. Jos taas näette tämän ihan cucottomana ideana, niin painakaa vihaa. Vastaamme mielellämme myös kaikkiin kysymyksiinne!

#calacucco #borninthesawo
more